keskiviikkona, tammikuuta 31, 2007

rv 18+4

Mikä on kun vieläkin on kaamea väsymys päällä? Johtuuko se tuosta, kun tyttö tulee lähes joka yö meidän väliin nukkumaan. Joinakin öinä mä en edes huomaa nostaneeni sen meidän keskelle, joskus en saa millään unta enää kunnes kannan Mean omaan sänkyyn takaisin. Aika siistissä paketissa se siinä välissä nukkuu, ei mitenkään poikittain. Mitä nyt välillä yrittää tulla samalle tyynylle. Mutta se hiplaa jatkuvasti, valveilla ja unissaan. Se tapa sille on jäänyt vauvasta asti. Mealla ei ollut ollenkaan tuttia eikä tuttipulloa, sen tutti ja tuttipullo oli mun tissi. Mä imetin pitkälle, tyttö jo käveli kun päätin lopettaa. Sitten sille tuli tavaksi hiplata kättä samalla kun se nukahti ja se tapa on nyt jäänyt. Se tulee unisena viereen, lutkuttaa kieltä etuhampaisiin (ikään kuin imisi tissiä vielä) ja hiplaa.

Nukkumaankin me laitetaan melko aikasten. Mutta töissä siinä kolmen aikaan tuntuu nukahtaminen olevan liiankin helppoa näytön ääreen. Voi kun äippäloma jo alkaisi, mä varmaan nukkuisin puolet päivästä.

Tänä aamuna viimeksi tuntui siltä kuin yrjö tulisi, kiltisti nielin sen takaisin. Eipäs tullakaan. Auto on aivan jäässä, lukot ei toimi eli jätän auton ovet auki. Kenties tämä pakkanen (-22 - 28 astetta) hellittä pian. Ihmeellistä katsoa, että E-Suomessa on melkein lämpöasteita, kun me täällä napapiirillä palellaan -27 asteen pakkasessa. Onko Suomi todella näin pitkä maa? Ei ole. Töissäkin lämmitetään venäläisellä lämmityksellä (eli uuni päälle ja luukku auki) ruokiksen ajan, että tarkenis. Naurettiinkin että pitäisi varmaan hankkia kaikille oma uuni työpisteen viereen. Talvella täristään kylmästä ja kesällä hikoillaan helteestä. Ei siis paras mahdollinen ilmastointi.

Ensi maanantaina on neuvola taas pitkästä aikaa. Jännittää oikein kuinka painoa on tullut. Nyt on hieman tullut makean himoa, varsinkin suklaan. Onkohan siellä sittenkin toinen tyttö tulossa. No, maanantaina luultavasti ekan kerran lasketaan syke. Jännittää.

Liikkeet tuntuu edelleen tosi harvaan. Harmittaa oikein, ettei ne vielä päälle asti tunnu, että mieskin saisi tuntea. Se niin kovasti sanoo, että mulla on hieno maha. Lähinnä varmaan siksi kun se on tämmönen nyt sitten näillä näkymin viimeistä kertaa. Mäkin ootan kevättä, että saisi käyttää vähemmän vaatetta, että vatsa oikein näkyisi. Näyttäisin kaikille, että kattokaa meille tulee vauva. Nyt kuljen untuvatakki päällä, jolla jo tavallisestikin näyttää ihan tynnyriltä, joten naapuritkaan ei varmaan arvaa että täällä ollaan kovastikin raskaana.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mun poika hiplaa kanssa, silla se on korva jostain kumman syysta! Hereilla oma, nukkuessa aitin. Kompii meian sankyyn ja ottaa mua korvasta kiinni! Yrittaa siina sitte saada unen paasta kiinni uudestaan!!

Onneks taalla (Lontoossa) eivat punnitse enaa neuvolassa raskaana ollessa. Taalla sanovat etta se aiheuttaa liikaa lihoamisenesto-painetta tuleville aideille johtaen liian niukkaan ruokavalioon ja liian vahaiseen ravintoon vauvalle.

Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Mari L kirjoitti...

Joo, mustakin tuo punnitseminen vähän on arvoa alentavaa. Saahan ne tärkeimmät tiedot muista asioista, kuten pissa- ja verinäytteistä.

Mutta mä en ainakaan voi olla syömättä, jos nälkä on!