torstaina, helmikuuta 08, 2007

Neuvolassa ja narinaa.

Hui kauhistus, kuinka aika rientää. Taas on melkein viikonloppu.

Olin maanantaina neuvolassakin. Ja lauantaina paukahtaa puoliväli rikki, jess.
Neuvolassa painoa oli tullut kuukaudessa kilo, eli 250g/viikko. Kovin paljon ei saisi tulla. Nyt on alkanut maistua pullatkin hyvälle. EI EI EI. Alusta on tullut siis jo kolme kiloa.

Veriarvo oli hieman laskenut, oli nyt 120. Mutta vielä ei tarttis kuulemma ottaa lisärautaa. Mua vaan väsyttää aika armottomasti. Töissä iltapäivästä klo 13-15 on kamalimpia, nukahtaisin pöydälle. Eilen melkein nukahdin klo 19 sohvalle, käytiin saunassa, sain tytön nukkuun ja puoli kymmeneen sitkuttelin ja menin nukkumaan. Mies vain yöllä herätti useamman kerran ja taisin sille mainitakin siitä. Nyt tuntuu vähän helpommalta, tänään ei ole töissä väsyttänyt.

Vauvan syke oli 158. Siinä jo ajattelin, että näinköhän meille toinen tyttö on tulossa. Mea oli matkassa neuvolassa, kun se kerran heti aamusta oli. Siinä leikki ja kyseli asioista. Täti sanoi dopplerin päästävän melko suuren äänen ja se seisoi tuolilla mun vieressä ja tokaisi hetken kuluttua, ettei yhtään pelota. Se neuvolasta, kohta on edessä rakenneultra, kovin myöhäiseksi vaan ajan ovat laittaneet eli rv 21+4 kun suositusaika on rv 18-22. Meidän onnella vauva on niiiiin iso, ettei näe vilaustakaan jalkojen välistä.

Mulla on hiukset melko kaameen näköset. Viimeksi päätettiin kasvattaa uusi mammatukka eli takaa pitkäksi ja päältä lyhyeksi. Mutta tämä välivaihe ei nyt oikein nappaa. Prisman jäsenetu-päiviltä ostin uuden värin, jonka viikonloppuna laitan päähäni, ettei se sitten ensi viikon viikonloppuna ole enää niin kauhean kirkas, kun lähden Hesaan kummittelemaan ristiäisiin. Kummipoika-raukka pian säikähtää kummiaan. Muutenkin tuntuu että on paisunut vähän joka puolelta, oma ulkonäkö kammottaa. Pakkasten takia täytyy pukeutua lämpimästi eli pitkähihaiseen ja nää Marimekon raitapaidat aika vähän mairittelee tämmöstä reilusti ylipainoisen näköistä. Miksiköhän niin monella "ylipainoisella" on päällään maripaita? Mutta mulle ei nyt tahdo muut mennä päälle enkä viitsisi kauheesti satsata tähän aikakauteen. Eli t-paita-hellekelejä ootellaan.

Eilen kohmeisella autolla kun kotiin ajelin niin tuntui että rinnat jäätyy. Siis ihan luomurinnat tuppas jäätymään. Täytyis varmaan nyt jo omistaa rinnanlämmittimet, voihan se rintatulehdus varmaan nyt jo iskeä (?). Mitkään toppahousutkaan ei enää mahdu päälle muutakuin mahan ali kiinni laitettuna, niin että ne sitten roikkuvat aika epämiellyttävän näköisesti persuksista.
Saati laita nyt pipo vielä päähän, niin vähän jotenkin yritettyä kampausta voi hyvillä mielin kutsua harakanpesäksi.

Mä haluan kevään tänne nyt ja heti! Aamulla oli 31,7 astetta pakkasta!!!! Nyt on onneksi enää -22.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä! Kevättä ja heti!
Kuulin tätiltä että meän Annu-serkku on kans odottavainen, heinäkuun alkuun laskevat aikaa. Jännää. Pikkuserkuista tulee ihan samanikäset.
Terveisiä Mealle! =)

Mari L kirjoitti...

Ooh! Mea ja sisaruksensa saapi pikkuserkun. (Onhan niitä muitakin, muttei olla nähty, paitti mun serkun vauvat Hesassa). Mea sanookin Emmasta (Hesan pikkuserkusta) että se on mun pikkuserkku, kun mä oon sitä isompi :)
Se Annun isä, jos ollaan samassa, kävikin meillä ekstemporee, muttei huomannut mitään eikä me kerrottu.