keskiviikkona, joulukuuta 06, 2006

Hyvää Itsenäisyyspäivää.

Mä aloitan mun itsenäisyyspäiväni vieton töissä. Joo-o. Tulin töihin, kun toi perjantai olis tarkoitus ottaa vapaaksi. Täällä on kyllä vähän kolkkoa ja pelottavaa olla ihan yksin. Laitoin radionkin isolle, nyt kun ei tartte ajatella muita. Oikeestaan tää on aika mukavaa, täytyy myöntää että työskentelytahti on reippaampi ainakin mulla kun muita ei ole "häiritsemässä".

Mulla oli eilen tosi hyvä päivä. Piiitkään aikaan ei ollut ollenkaan etomisen tunnetta. Tänä aamuna tosin oli taas. Jos se vaikka olis hellittämässä otettaan.

Hoitopaikan tätikin kyseli että teillä on varmaan pian toi laskettu aika. Ehei. Son vaan mun maha niin turvoksissa (ja kivikova) että näyttää vain siltä.

Ykspäivä oli hieman alavatsavihlaisuja, jotka kuuluu alkuraskauteen, niin heti tuli tunne että meneeks tää nyt kesken. Miten sitä onkaan kauheen herkkä ja jännittynyt koko ajan. Jos jotain vaikka sattuu vielä. Miten mä voin olla niin onnekas, että tärppää heti toisella yrittämisellä, kun muilla yritystä on takana kuukausi tolkulla? Tämmösiä ajatuksia tulee päähän. Varsinkin kun ystävissä on sellaisia jotka on käynyt jopa leikkauttamassa munasarjojaan, että tulisi "itse" raskaaksi tai jotkut jotka haluavat kympillä lasta, eivät sitä saa.

Serkkutyttö taitaa olla parasta aikaa punnertamassa maailmaan Mealle pikkuserkkua. Toivottavasti. Ja toivottavasti kaikki menee hyvin, eikä tartte keisarinleikkausta. Jännittää, pidetään kaikki peukkuja sinne.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

No ko mullaki jännittää, vaikken ole koko mahaa vielä nähnykään. On se niin alussa vielä. No mutta jouluna näen. =)

Mari L kirjoitti...

Äläs ny, eihän tässä ole kohta enää kuin kuusi kuukautta jäljellä. Kohta täytyy ostaa äitiyshousut, ku nappia ei saa enää kii.