tiistaina, toukokuuta 29, 2007

Höpinää.

Huomasin vasta että mies on käynyt mun kanssa neuvolassa tasan tarkkaan yhden kerran. Sekin kerta oli yhteinen Mean 4-vuotisneuvolakäynnin kanssa.
Mean raskausaikana se oli lähes joka kerta mukana. Tietty silläkin saattoi olla tekemistä asiaan, että meillä oli vain yksi auto käytössä, joten se joutui kuskaamaan mua aina. Mutta eipä se ole nyt ilmoittanut halujaan tulla mukaan, enkä mäkään ole kyllä pyytänyt..

Tuntuu ettei sillä siellä ole mitään "tekemistä". Mun vointiahan siellä tarkkaillaan. Siitä se olikin vähän nyreissään aiemmin, ettei isiä oteta huomioon juuri mitenkään neuvoloissa.

Naapuri kyseli onko supistellut.. Sillä oli valtavat supistukset aika aikaisessa vaiheessa. Huomasin, että eipä juuri ollenkaan. Siis mulla on vaivat hävinneet jonnekin. Nyt tietty kun näin sanon, niin eiköhän huomenna iske iskias, supparit, päänsäryt ja kaikki muutkin vaivat päälle.. Mulla on vaan ollut tosi hyvä olo pitemmän aikaa. Oon pystyny touhuamaan puutarhassa, tosin kyykkyyn pitää mennä niin että polvet on levällään ja maha laskeutuu siihen väliin. Ylösnousuissa on tosin hieman pyörryttänyt.

Tänään esimerkiksi pesin pesuhuoneen seinäkaakelit ja saumat. Kahteen vuoteen niitä ei ole pesty ja nyt alkoi valkoisessa laatoituksessa näkymään kaikki pesuainejäämät sun muut. Huomiselle jäi vielä osa seinistä. Tänään sain järjestettyä terassin kesäkuntoon. Salaatit ja osa yrteistä on hyvää vauhtia tulossa ja uutta laitoin tulemaan. Kesäkukkia istuttelin ja kitkin heinätuppoja istutusten seasta. Kerrassaan mahtava päivä.

Kävin töissäkin. Sieltä muutaman kerran on soitettu eikä sitä osaa neuvoa puhelimessa että mene siihen ja siihen kansioon, sen pitäisi olla siellä ja siellä.. Onhan tämä vasta kolmas työpäivä, jonka olen poissa työmaalta.. :)

Kuvassa Mea ekan kerran neuvolassa 19.5.2003. Vielä on tallella yksi vastasyntyneiden reflekseistä, kävely.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mietin joskus, miltä tuntuisi mennä neuvolaan ilman miestä. Hän on tähän mennessä ollut joka kerta mukana (lukuun ei oteta lääkäriä tai fysiojumppaa). Puhuisinko neuvolatätimme kanssa jotenkin eri tavalla? Mistä puhuisimme? Avautuisinko laajassa kaaressa kaikesta mikä ottaa päähän? Avautuisinko meidän parisuhteesta (en kai sentään, eihän siinä ole mitään vikaa)? Tämä kaikki tulee mieleen joskus siellä paikan päälläkin. Th vilkuilee vuoronperään minua ja miestä vaikka sen silmistä näkee, että mieli polttaa keskittyä vaan muhun. Kyselen aina Beniltä, että oliko tylsää, haluatko tulla taas seuraavallakin kerralla... Hän ei valita, hän haluaa tulla. Joten mikäs siinä. Onhan kaikki niin "uutta" meille molemmille. Ei haluta kumpikaan jäädä paitsi mistään. Ja kuunnellaanhan siellä sydänäänet!
Kuvittelisin kuitenkin, että jos toinen lapsi meille vielä joskus suodaan, niin sen odotuksessa mies ei ole neuvolakäyntien suhteen yhtä tarkkana. Tuskin me silloin valmennukseenkaan mentäisiin. Hmm... en halua ajatella vielä niin pitkälle :)

Mullakin polttaisi laittaa yrttejä multaan. Kasvaisikohan ne keittiön ikkunalaudalla? Mähän kokeilen!

Mari L kirjoitti...

Kasvaahan yrtit sisälläkin!!

Kannattaa kyllä joskus mennä ihan itsekseenkin neuvolaan. Siellä tulee ehkä puhuttua juuri "omista" asioista.. Eihän ihan kaikkea tartte miehenkään tietää :) Ei vaan, en mä ainakaan ole kokenut mitenkään kummaksi ettei mies kulje mun mukana neuvolassa eikä sitä olla edes kyselty siellä.

Toissynnyttäjät ei taida kuulua valmennuksen piiriin, joten ime kaikki tieto nytten.. Meille ei ole edes tarjottu mahdollisuutta.