Laskettuna päivänä.

Tänään olisi laskettu päivä. Poika on 5 päivän ikäinen.

Tässä vaiheessa elo on ihanaa. Herätään juuri ja juuri tissille syömään, johon myös nukahdetaan. Pisimmillään oli tuossa kolmen aikaan noin 45 minuuttia hereillä seurustellen. Toinen seurustelun tarve on iltasella klo 23 maissa.

Viime yön nukuttiin hyvin. Yhden-kahden aikaan syötiin, Mea tuli väliin kahden aikaan, josta herätin miehen viemään tytön takaisin omaan sänkyyn. Se raukka oli niin sekaisin unesta, että meinasi mennä vauvan nappaamaan sängystä ja lähteä sitä kuljettamaan jonnekin. Onneksi se oli mun vieressä juuri..

Sitten toisen kerran syötiin siinä neljän maissa ja aamulla klo 8 heräsin jotenkin kosteaan oloon.. Paita oli märkä ja rinnat niin pinkeät, ettei nahka tuntunut enää niissä riittävän. Pakko nousta pumppaamaan ja pumppailin enimmät pois niin herättiinkin taas syömään. Tätä tämä alkuaika sitten olikin..

Samaten alapää on ollut välistä sietämätön. Lasken päiviä että koska tämä lakkaa. Vaikka säästyinkin välilihan leikkaukselta, pikkuhaavaumista laitettiin tikkejä, joihin sitten sattuu pissatessa. Ja peräpukamatilannekaan ei nyt niin riemastuttava ole. Nämä on niitä synnyttämisen ikäviä juttuja, jotka täytyy vaan kestää.. Sairaalassa nuori äiti vieressäni synnytti melkoisen esikoisen, yli 4,8kiloa. Oli tikattu pari tuntia kokoon eikä ollut millänsäkään. Ehkä se ensimmäisen vauvan saanti vie pois tämmöset ikävät tunteet omassa kehossaan, mutta tuntuu välistä ettei toisen vauvan saannissa enää ole tehoa poistamaan "kipua".

Mea oli sairaalasta tulopäivänä vähän "vauvana" ja halusi äidin syliin, vaikkei juurikaan enää sylissä istu vaan vieressä. Sitten ei enää sitä kuulemma rakastettu.. Syötön jälkeen piti vähän hellitellä, pitää sylissä ja hyvänä. Muuten suhtautuu innolla vauvaan, haluaa pitää sylissä ja jopa kantaa, mihin ikävä kyllä äiti ja isä ei suostu..

Meillä tulee jo tahattomia hymyjä. Usein kesken kaiken syönnin, suu menee hymyyn. Siis vauvalla, ei minulla (nänninpäätkin on tottumattomuudesta vähän arat).